Viestintäteknologian käyttö eri tarkoituksiin on niin arkipäiväistä, että sen seurauksia työn ja muun elämän rajojen hämärtymiselle ei useinkaan tule ajatelleeksi. Kuinka moni on kiinnittänyt huomiota siihen, että samalla älypuhelimella, jolla voi pitää yhteyttä omiin läheisiin missä ja milloin tahansa, voi myös lukea työsähköpostit, vaikka illalla sängyssä?

Viestintäteknologiaa käytetään työvälineenä päivittäin, mutta lisäksi sitä käytetään henkilökohtaisiin tarkoituksiin. Työ ja muu elämä kuitenkin nähdään toisistaan erillisinä elämän osa-alueina, joiden välillä on vuorovaikutuksessa rakentuvia ja ilmeneviä ajallisia, fyysisiä tai psykologisia rajoja. Muu elämä tarkoittaa palkkatyön ulkopuolista elämää, johon voi kuulua sekä vapaa-aikaa että perhe-elämää, mutta myös vastuita ja velvollisuuksia. Viestintäteknologian hallinnalla taas tarkoitetaan viestintäteknologian käyttötapoja tai käytön rajoittamista työn ja muun elämän tasapainottelussa.

Työn ja muun elämän rajankäynti on jatkuvaa neuvottelua elämän osa-alueiden välisen tasapainon saavuttamiseksi. Tasapaino puolestaan tarkoittaa tyytyväisyyttä siihen, kuinka paljon aikaa ja energiaa kullekin osa-alueelle käytetään. Jännitteisyys syntyy siitä, kun resurssit, kuten esimerkiksi aika ja vaivannäkö, joudutaan jakamaan tärkeiksi koettujen osa-alueiden välillä. Pitkittyneistä jännitteistä voi muodostua paradokseja, jolloin ääripäät sulkevat toisensa pois, mutta ovat kuitenkin toisistaan riippuvaisia, jolloin seurauksena on absurdeja lopputuloksia.

Yksi tapa hallita viestintäteknologiaa ei kuormita kaikkia samalla tavalla

Maisterintutkielmani tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää viestintäteknologian hallintaa sekä viestintäteknologian hallinnan jännitteitä ja paradokseja työn ja muun elämän rajankäynnissä media-alalla. Tulosten perusteella työn ja muun elämän rajoja luodaan ja häivytetään sekä työtä ja muuta elämää sovitetaan strategisesti yhteen hallitsemalla viestintäteknologiaa.

Työn ja muun elämän rajoja luodaan määrittelemällä työaika viestintäteknologian käytön mukaan sekä rajoittamalla viestintäteknologian käyttöä tai käyttämällä sitä valikoivasti muun elämän aikana. Rajoja häivytetään olemalla tavoitettavissa työasioissa muun elämän aikana sekä olemalla tavoitettavissa muun elämän kontakteille työajalla. Työtä ja muuta elämää sovitetaan strategisesti yhteen työskentelemällä joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta sekä puhumalla työstä teknologiavälitteisesti muun elämän vuorovaikutussuhteissa.

Viestintäteknologian hallinnassa työn ja muun elämän rajankäynnissä tunnistettiin kaksi jänniteparia ja kaksi paradoksia. Jänniteparit ovat viestintäteknologian käytön rajoittamisen ja valikoivan käytön jännite sekä teknologiavälitteisen ja fyysisen läsnäolon jännite. Viestintäteknologian hallinnan paradoksit puolestaan ovat tavoitettavuuden odotusten ja vapaaehtoisen tavoitettavuuden paradoksi sekä työn ja muun elämän rajojen luomisen ja häivyttämisen paradoksi.

Viestintäteknologian hallinta kytkeytyy ammatillisten rajojen hallintaan, joten parhaimmillaan sillä voidaan tukea työhyvinvointia. Koska jokaisen tarpeet, toiveet ja elämäntilanteet ovat erilaisia ja voivat muuttua ajan saatossa, samanlainen tapa hallita viestintäteknologiaa ei sovi kaikille. Onkin hyvä tiedostaa, että jatkuva tavoitettavuus voi kuormittaa toisia, kun toisia se ei välttämättä kuormita. Ymmärrykseen tähtäävän keskustelun avulla työyhteisöissä voidaan luoda toimivia viestintäteknologian hallinnan käytänteitä, jotka saattavat jopa ehkäistä työuupumusta digitalisoituneessa ja tietointensiivisessä työelämässä.

Vinkkejä viestintäteknologian hallintaa koskeviin keskusteluihin

  • Ajoittainen irrottautuminen viestintäteknologiasta on tärkeä työelämätaito, jota voitaisiin tukea organisaatioissa.
  • Työyhteisöissä on tärkeää keskustella tavoitettavuuden odotuksista. Keskustelun avulla voidaan määritellä, milloin tavoitettavuutta odotetaan, milloin sitä ei odoteta ja mitä viestintäkanavia käytetään mihinkin tarkoituksiin.
  • Tavoitettavuuden normit syntyvät niin viestintäteknologioiden ominaisuuksien kuin työyhteisöjen vuorovaikutuksen ja kulttuurinkin ohjaamana, joten tavoitettavuudesta irrottautuminen on yhteisön, eikä pelkästään yksilöiden vastuulla.
  • Johtajat ovat avainasemassa tavoitettavuuden normien luomisessa. Johtajien on hyvä pohtia, minkälaisia normeja he luovat työyhteisössä omalla viestintäteknologian käytöllään.
  • Viestintäteknologian hallinnasta keskusteltaessa on hyvä puhua vastuista ja velvollisuuksista, mutta sitäkin olennaisempaa on kuunnella, mikä koetaan tärkeäksi ja minkälaisia merkityksiä työyhteisön jäsenet antavat elämänsä eri osa-alueille.

Camilla Suortti
Viesti-stipendin saaja 2020
Projektitutkija
Jyväskylän yliopisto